Tasuri ja häviö, ei näin Ikhtys IV

09.12.2011 — tommi | Ikhtys IV, Salibandy

Lauantaina 26.11. koettiin ikäviä hetkiä Ikhtys IV:n kannalta. Päivän vastustajat Gnistan ja Ässät saivat omat pojat kiristelemään hampaita ja unelma noususta 4. divariin alkaa jo hieman järkkymään. Ainakin suora nousu lohkoykkösenä.

Päivän ensimmäinen vastustaja Gnistan sai väännettyä tasapelin epätasaisen taiston päätteeksi. Ikhtys IV pyöritti ja hyöritti lähes koko ottelun, vaikkakin erittäin väsyneesti, mutta Gnistan rankaisi huikealla viimeistelyllään vähäisistä paikoistaan. Ottelun loppulukemiksi merkittiin 5-5.

Henkisesti hävityn tasapelin jälkeen vastaan asteli lohko ykkösenä, ilman häviöitä pelannut Ässät.

Ottelu oli huomattavasti tasokkaampi kuin ensimmäinen ja tilanteita oli puolin ja toisin. Ässien vastakkaista sukupuolta edustanut maalivahti oli joukkueensa ehdotonta kärkeä ja pienestä koostaan huolimatta todella vaikeasti ohitettavissa. Tiukasta ja tasaisesta ottelusta voittoon asteli kuitenkin Ässät lukemin 3-4.

Jokainen Ikhtys IV:n jäsen toivottavasti otti opiksi otteluista. Seuraavan kerran otellaan Ruskeasuolla ja vastaan saapuu GrIFK II ja Erä V.